But here an interesting question presents itself to us: How do languages come to possess synonyms of this latter class, which are differenced not by etymology, nor by any other deep-lying cause, but only by usage? Now if languages had been made by agreement, of course no such synonyms as these could exist; for when once a word had been found which was the adequate representative of a thought, feeling, or fact, no second one would have been sought. But languages are the result of processes very different from this, and far less formal and regular. Various tribes, each with its own dialect, kindred indeed, but in many respects distinct, coalesce into one people, and cast their contributions of language into a common stock. Thus the French possess many synonyms from the _langue dOc_ and _langue dOil_, each having contributed its word for one and the same thing; thus atre and foyer, both for hearth.

Herää loihtuun, syttyy hehkuun kivettyneet kaunomuistot, halki kuolon kuvastimen puuntaa koralliset puistot.Siintää simpukkaiset riutat sydämestä synkkäin vetten, kimmeltävät kimalaiset niinkuin etsinnässä metten. Soiko ilma? Vaiko täällä sielussa vain outo jokin? Saaren merellisen yllä lyövät siivet myrskylokin. Ma laps olen Leton lempeän ja korkean Aurinko-Taaton, sain syntymälahjaksi laulujen maat, runo-impien valkean saaton. Sain mielen-ankean ainaisen ja vaeltaja-sauvan käteen, sain soittimeks sykkivän sydämen ja kieleksi päivän säteen. Myös kauas-ampuja katseen sain.... Kaikk yllätän kohtalon nuolet: elonlangat tiedän ma lyhviksi ja pitkiksi elämän huolet.... Sitä rakkaampi, kauniimpi, kalliimpi on joka helkkyvä riemun hetki. Mun retkeni tomun lapsien luo on auringonsätehen retki! Mun tieni vie sykkiväin sydänten luo. Ken antavi laulun parhaan? Mua temppelin harjalta vetää pois halu hukkuvain hetkien tarhaan. Mua Olympon onnesta vetää pois halu huolihin ihmislasten.

Jetzt, wo verschuldete und unvermeidliche �bel eine �nderung der Weltstellung Venedigs herbeigeführt hatten, wurde jene Furcht die Quelle der unerhörtesten Ränke und Freveltaten.La�t mich von den Schicksalen schweigen, die ich in der Nachbarschaft meiner Provinz mit ansah, von den ausgesuchten Mitteln, durch die man die Selbständigkeit und Unabhängigkeit des Adels von Friaul zu brechen suchte, von dem Heer der Bravi, welches man gegen Widerspenstige schickte und durch eine Unzahl von Amnestiedekreten selbst von der Strafe ihrer eigenen Gewissen entband. Wie man den Zwist in die Familien zu tragen, Freundschaften zu vergiften, Verrat und Hinterlist im Scho� der engsten Blutsgenossenschaft zu erkaufen strebte, das alles ist Euch länger bekannt als mir. Und nicht lange sollte mich das Andenken, das ich durch meine lockeren Sitten in Venedig zurückgelassen hatte, vor dem Verdacht schützen, da� auch ich eines Tages gefährlich werden könnte.